Herobanner - brändisivulle - Steinel

STEINEL

Steinel soveltaa viittä erilaista tunnistintekniikkaa tuotevalikoimassaan. Tekniikoita yhdistelemällä kiinteistöjen kaikki tunnistintekniset haasteet saadaan ratkaistua. Perusmallien lisäksi saatavana on DALI-, KNX-, IP- ja Bluetooth-alustoihin sopivat ratkaisut. Valikoimassa on myös tunnistinvalaisimia sisä- ja ulkokäyttöön.

Yleisin käytössä oleva tunnistintekniikka, joka perustuu lämpimän, liikkuvan objektin havainnointiin valvonta-alueella. Voidaan hyödyntää ulkotiloissa liiketunnistukseen ja sisätiloissa liike- ja läsnäolotunnistukseen. Enimmäisasennuskorkeus High Bay -malleilla on 14 m. Linssitekniikasta johtuen liikesuunta valvonta-alueella vaikuttaa tunnistusetäisyyteen. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu liiketunnistukseen sisätiloissa, erityisesti auloissa ja käytävillä, enintään neljän metrin korkeudelle asennettuna. iHF-tunnistimet sitä vastoin on tarkoitettu ulkotiloihin, koska niihin asennettu algoritmi poissulkee liikkuvan, mutta paikallaan pysyvän objektin, kuten puun tai pensaan aiheuttamat kytkennät. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu äänitaajuustunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu läsnäolo- ja liiketunnistukseen sisätiloissa ja lukee liikkeen myös esteiden takaa enintään 3,5 metrin korkeudelle asennettuna.

Perustuu videokameratekniikkaan tunnistamalla ihmisen ylävartalon muodon. Tunnistaa myös täysin liikkumattoman ihmisen ja laskee valvonta-alueella olevien ihmisten lukumäärän. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Tunnistaa ihmisen hengityksen kehossa aiheuttamat mikroliikkeet. Soveltuu absoluuttiseen läsnäolotunnistukseen sisätiloissa ja tunnistaa täysin liikkumattoman ihmisen. Tutustu tuotteisiin.

Tutustu myös Hedtecin 3D-valaistusnäyttelyyn.

Logo - Steinel
Tuotealue
Saatavuus
Vastuullisuus
Uutuustuotteet
Kotelointiluokka (IP)
Väri
Asennustapa
Nimellisjännite
Materiaali
Aliryömintäsuojaus
Halogeeniton
HVAC-ohjaus
Kauko-ohjaus
Porraskäytävän valvonta
Vaakasuuntainen havainnointikulma
Enimmäiskytkentäteho
Tunnistusalueen maksimileveys
Pakotettu poiskytkentä
Kaukokäyttö
Näytä poistuneet tuotteet
416 tuotetta
SEINÄVALAISIN ULKO L 15 E27 60W IP44 VA
SEINÄVALAISIN ULKO L 22 E27 60W IP44 AN
SEINÄVALAISIN ULKO L 22 N E27 60W IP44 ANT
SEINÄVALAISIN ULKO LS 300 S LED 29,5W 4K IP44 MU
SEINÄVAL. ULKO IHF 800 -SARJA L 810 C 9,8W 3K IP44 ANT
SEINÄVAL. ULKO IHF 800 -SARJA L 830 C LED 9,1W 3K IP44 ANT
SEINÄVAL. ULKO IHF 800 -SARJA L 835 C LED 9,1W 3K IP44 ANT
SEINÄVAL. ULKO IHF 800 -SARJA L 840 C LED 9,1W 3K IP44 ANT
SEINÄVAL. ULKO IHF 800 -SARJA L 845 C LED 9W 3K IP44 ANT
TUNNISTINVALAISIN RS 200 SC 3K IP54 ANT
TUNNISTINVALAISIN L 240 S LED 9,3W 3K IP44 ANT
TUNNISTINVALAISIN L 585 S E27 60W IP44 ANT
TUNNISTINVALAISIN 5000 -SARJA RS PRO 5100 SC LED EM 4K IP65
TUNNISTINVALAISIN CUBE -SARJA GL 85 SC 600 9W 3K IP44 ANT
TUNNISTINVALAISIN CUBE -SARJA GL 85 SC 900 9W 3K IP44 ANT
TUNNISTINVAL. IHF 800 -SARJA L 845 SC LED 9W 3K IP44 ANT
TUNNISTINVALAISIN VARIO -SARJA DL VARIO QUATTRO PRO LED 3K VA
TUNNISTINVALAISIN VARIO -SARJA DL VARIO QUATTRO PRO LED 4K VA
VALONHEITIN LS 150 LED 14,7W 4K IP44 VA
VALONHEITIN SPOT GARDEN 6,7W 3K IP44 ANT
VALONHEITIN SPOT WAY 6,7W 3K IP44 ANT
KATTO-/SEINÄVAL. SISÄ P -SARJA RS PRO LED P1 FLAT M 3K IP54
KATTO-/SEINÄVAL. SISÄ P -SARJA RS PRO LED P1 FLAT M 4K IP54
KATTO-/SEINÄVAL. SISÄ P -SARJA RS PRO LED P2 FLAT M 3K IP54
KATTO-/SEINÄVAL. SISÄ P -SARJA RS PRO LED P2 FLAT M 4K IP54
KATTOVALAISIN 5000 -SARJA RS PRO 5100 C LED 31W 4K IP65
KATTOVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P2EM FLAT S 3K IP54
KATTOVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P2EM FLAT S 4K IP54
TUNNISTINVALAISIN 5000 -SARJA RS PRO 5100 SC LED 4K IP66
TUNNISTINVALAISIN 5000 -SARJA RS PRO 5100 SC 5 CORE 4K IP65
TUNNISTINVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P1 FLAT S 3K IP54
TUNNISTINVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P1 FLAT S 4K IP54
TUNNISTINVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P2 FLAT S 3K IP54
TUNNISTINVALAISIN P -SARJA RS PRO LED P2 FLAT S 4K IP54
HÄMÄRÄKYTKIN STEINEL NIGHTMATIQ AP IP54 VAL
HÄMÄRÄKYTKIN STEINEL NIGHTMATIQ PLUS AP IP54 VAL
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 345 COM1 SQ 360 IP20 DE VAL
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 3360 COM1 SQ IP54 AP MUS
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 3360 COM1 SQ IP20 UP MUS
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 3360 COM1 RO IP54 AP MUS
LIIKETUNNISTIN STEINEL IS 3360 COM1 RO IP20 UP MUS
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD COM1 UP IP20 MUS
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD COM1 AP IP20 MUS
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD KNX UP MUS
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD-2 COM1 UP VAL
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD-2 COM1 AP VAL
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD-2 COM1 DE VAL
LÄSNÄOLOTUNNISTIN STEINEL IR QUATTRO HD-2 COM2 AP VAL