Herobanneri - tuotemerkkisivulle - Kärcher

KÄRCHER

Parhaat pesuratkaisut ammattilaisille

Kärcher tunnetaan kaikkialla maailmassa puhdistusalan johtavana osaajana, jonka kehittämillä ratkaisuilla lian irrottaminen ja poistaminen tapahtuu tehokkaasti ja vaivattomasti. Kärcher Oy aloitti Suomessa vuonna 1983 painepesureiden myynnillä ja on noista ajoista lähtien ollut toimialansa ylivoimaisesti tunnetuin tuotemerkki. Tänä päivänä tuotannosta noin puolet koostuu Kärcher Professional -sarjan tuotteista, joiden laaja valikoima ulottuu aina kuumavesipesureista teollisuusimureihin ja tekstiilipesureihin.

Onnisen laajasta tuotevalikoimasta löydät muun muassa seuraavat, vaativaan ammattikäyttöön suunnitellut Kärcher-ratkaisut:

Jatkuva tuotekehitys ja oma valmistusketju takaavat sen, että Kärcher pystyy tarjoamaan jokaiseen tuoteryhmään parhaat varusteet ja puhdistuskemikaalit – ratkaisut, joiden avulla työskentelystä tulee tehokkuuden lisäksi myös miellyttävämpää ja ergonomisempaa. Kaikkea kehitystyötä ohjaa vahva sitoutuminen kestävään kehitykseen. Tavoitteena on pienentää ympäristön kuormitusta koko ketjussa aina laitteiden valmistuksesta niiden elinkaarenaikaiseen käyttöön ja kierrätykseen. Yhtenä esimerkkinä tavoitteellisesta toiminnasta ovat Euroopassa sijaitsevat tuotantolaitokset, jotka ovat toimineet hiilineutraalisti jo vuodesta 2021.

Voit lukea lisää Kärcher-puhdistusratkaisuista Kärcherin verkkosivulta. Sieltä löydät tarkempia tietoja tuotteista ja niihin kuuluvista tarvikkeista sekä käyttöohjeet 28 eri kielellä.

Kategori
Tillgänglighet
Hållbarhet
Ursprungsmärkningar
Typ av tillbehör/reservdel
Motoreffekt
Max. ingångstemperatur
Typ av drivenhet
Anslutningsspänning
Max arbetstryck
Material
Lämplig för centraldammsugare
Volym behållare/tank
Modell/Utförande
Visa arkiverade produkter
255 produkter
GROVDAMMSUGARE KÄRCHER NT 65/2 AP
ASKSUGARE KÄRCHER AD 2 1629-711
TREFUNCTIONSMUNSTYCKE KÄRCHER 38
FLEX. GOLVMUNSTYCKE KÄRCHER PUZZI 240MM
TRYCKTVÄTT KÄRCHER HDS 5/15 UX
DAMMSUGARE KÄRCHER NT 611 ECO K
FILTERPÅSAR KÄRCHER NT561/611 5st 6904-208
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 7/17 M EASYFOR
RÖRRENSSATS KÄRCHER CPE 15m
GOLVMUNSTYCKE KÄRCHER 2863-000
HÖGTRYCKSSLANG KÄRCHER 10m
FILTERPÅSAR KÄRCHER NT351 ECO 5st
VATTENFILTER KÄRCHER TILL HÖGTRYCKSTVÄTT
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HDS 5/11UX 1064-901
ÅNGTVÄTT KÄRCHER SC 5
ÅNGTVÄTT KÄRCHER SC 5
Produktkod
CFW292
RUNDBORSTSET KÄRCHER NYLON
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 5/11 P PLUS
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 9/23 G
DAMMSUGARE KÄRCHER T 12/1 HEPA
HÖGSTRYCTVÄTT KÄRCHER K 4 UNIVERSAL
HÖGSTRYCTVÄTT KÄRCHER K 4 UNIVERSAL
Produktkod
502534015
HÖGTRYCKSTVÄTTRE HDS 5/11 U HET
HÖGTRYCKSSLANG KÄRCHER ANTI-TWIST H10
FILTERPÅSAR KÄRCHER FLEECE NT25-45/1 5st
SPOLRÖR KÄRCHER ROTOJET FCDB145 K4-K5 2642-728
SUGSLANG KÄRCHER HÖGTYCKSTVÄTT 5M
FÖNSTERTVÄTTMEDEL KÄRCHER 500ml
RUNDBORSTE KÄRCHER SC 2863-022
BORSTDEL MÄSSING KÄRCHER 3st 2863-061
TVÄTTMEDEL KÄRCHER RM626 UNIVERSAL 1l
TVÄTTMEDEL KÄRCHER RM 760 800g
FOGMUNSTYCKE KÄRCHER METAL
MOTOR SKYDD KÄRCHER 6414-631
PLANFILTER KÄRCHER SE 5-6.100
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 7/17 MXA PLUS
BATTERI KÄRCHER BATTERY POWER+ 18/30 (3,0 AH)
BATTERY POWER+ KÄRCHER 36/60
TELESKOPRÖR KÄRCHER TL 7 F
BORRDAMMSMUNSTYCKE KÄRCHER NT ID
Produktkod
CNW721
ISOLAR HP HOSE KÄRCHER 7M
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 8/18-4M
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 8/18-4 M PLUS
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 5/12 C
HÖGTRYCKSTVÄTT KÄRCHER HD 5/12 CX PLUS
TRYCKTVÄTT KÄRCHER HD 7/20 G CLASSIC
TRYCKTVÄTT KÄRCHER HD 7/17 M ST
TRYCKTVÄTT KÄRCHER HD 9/18-4 ST