UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Product catalog
Availability
Origin labelling
Sustainability
Width
Height
Depth
Degree of protection (IP)
Model
With transparent cover
Housing material
Protection
Number of earth leakage switches 30 mA
Number of earth leakage switches 300 mA
Number of phases
Material
Mounting method
Number of fields
With mounting plate
Show archived products
395 results
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16316X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25324X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK40330X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12308VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16316VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25324VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK40330VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12212X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16224X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25236X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12212VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16224VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25236VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16132X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25148X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12116VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16132VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25148VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12604X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16608X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25612X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM40616X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12406X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16412X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25418X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM40424X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12308X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16316X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25324X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12308VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16316VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25324VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12212X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16224X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25236X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12212VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16224VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM25236VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12116X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16132X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM12116VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKM16132VX
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK12604X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK16608X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK25612X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK40616X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK12406X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK16412X