UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Product catalog
Availability
Origin labelling
Sustainability
Width
Height
Depth
Degree of protection (IP)
Model
With transparent cover
Housing material
Protection
Number of earth leakage switches 30 mA
Number of earth leakage switches 300 mA
Number of phases
Material
Mounting method
Number of fields
With mounting plate
Show archived products
395 results
MULITIMETER DISTR BOARD MIRRI DOOR 600 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0133 80A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0223 80A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 63.0023 63A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 63.0016 63A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0033 80A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0313 80A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0313 80A IP44 RST
SUBCENTRE FOR WORKSITE MOPSI 63.1224 63A IP44 AL
CABINET WALL INSTALLATION AHMA LKS660
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY12604
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY16606
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY20608
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY25610
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY12308
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY16312
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY20316
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY12116
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LKY16124
COURTYARD PANEL UTU-X UTUFOXF16-ST-2A2V
COURTYARD PANEL UTU-X UTUFOXF16-STH-2Y
RECHARGING STATION UTU-X UTUREXR02-DIN
GROUP SWITCH PANEL BASSET SOLAR-63A-10KA IP34 FE
GROUP SWITCH PANEL BASSET SOLAR-40A-6KA IP34 FE
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK125S-S
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK125S-U
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK250M-S
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK250S-S
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK250S-U
CABLE GREEL KAAPELIPIDIKE T2 PYLVÄÄSEEN
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12604X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16608X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25612X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK40616X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12406X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK16412X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK25418X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK40424X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12308X