UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Product catalog
Availability
Origin labelling
Sustainability
Width
Height
Depth
Degree of protection (IP)
Model
With transparent cover
Housing material
Protection
Number of earth leakage switches 30 mA
Number of earth leakage switches 300 mA
Number of phases
Material
Mounting method
Number of fields
With mounting plate
Show archived products
395 results
POLE MOUNTING SET POLE 550/600
SITE LIGHTING CENTRE 80KT11 80A IP44 FE
METER PANEL/TWO-FAMILY 38P63+PR-Y 2T 50A IP34
METERING PANEL COLLIE 3806P63 2T+PRY 63A IP34
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0043 80A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0043 80A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0123 80A IP44 RST
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0133 80A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 63.0016 63A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0033 80A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI RAIN VIZOR RST
METERING PANEL COLLIE 3806P63 2T+PR-Y X 63A IP34
ACCESSORY FOR BASE COLLIE 550 X FE
CABINET WALL INSTALLATION AHMA LKS460
CABINET WALL INSTALLATION AHMA LKS1090
COURTYARD PANEL UTU-X UTUFOXF16-STL-2AV
COVER PC UTU-X KANSI
COVER PC UTU-X KANSI
Product code
3436858
RECHARGING STATION UTUMAX 11KW 1XT2 SO MID
GROUP SWITCH PANEL AHMA KSK250M-U
STAND / POLE UTU-X UTUMAX MAA-ASENNUSPYLVÄS 2-OS
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LK12116X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK12308X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJK12212X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJKM12308X
CABLE CABINET E-MOBILITY AHMA LJKM12116X
HEATING CONTROL UNIT SLY3.2
HEATING CONTROL UNIT SLY3.2
Product code
3315394
METERING PANEL BEAGLE 3412P25+PR 25A IP34 FE
METERING CENTRE 3806P63 1T 50A IP34 FE
METERING CENTRE 3806P63 2T+PR 50A IP34 FE
GROUP CENTRE SURFACE POINTER 1P3409 35A IP30 PS
GROUP CENTRE SURFACE POINTER 3421 35A IP30 PS
CONNECTOR PACKET LIITINPAKETTI BEAGLE