UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

UTU logo
Product catalog
Availability
Origin labelling
Sustainability
Width
Height
Depth
Degree of protection (IP)
Model
With transparent cover
Housing material
Protection
Number of earth leakage switches 30 mA
Number of earth leakage switches 300 mA
Number of phases
Material
Mounting method
Number of fields
With mounting plate
Show archived products
395 results
BOX FOR FLUSH MOUNTING FLUSH MOUNTING COLLAR IT FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 63.0113 63A IP44 FE
POLE MOUNTING SET BEAGLE/COLLIE
POLE MOUNTING SET BEAGLE/COLLIE
Product code
3426290
In stock
METERING CENTRE SIRO 3418P25 25A IP30 FE
METERING CENTRE SIRO 3418P25 25A IP30 FE
Product code
3332067
In stock
WORK PLACE CENTRE PINSERI RAIN VIZOR FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI RAIN VIZOR FE
Product code
3436820
In stock
SUBCENTRE FOR WORKSITE MOPSI 16.0026P 16A IP44 AL
DISTRIBUTION BOARD FE BASSET 3812M+PR1 X 50A IP34 FE
RECHARGING STATION UTU-X UTUFOXF10-SDT-2Y
METERING PANEL SURGE ARRESTER 3406P25+PR-Y 25A IP34
METERING PANEL COLLIE 3806P63 1T+PR-Y 63A
DATA MOUNT CASE BOXER/BULLDOG IT-PART 850 IP30 FE
GROUP CENTRE SURFACE POINTER 3412J V 35A IP30 PS
SWITCH PANEL FOR DUPLEX COLLIE 38P63
SWITCH PANEL FOR DUPLEX COLLIE 38P63
Product code
3426351
In stock
FINAL CIRC.BOARD FL/W FE BULLDOG 3836J V 50A IP30 FE
METER BOARD FLUSH/WALL BOXER 3848P63-Y V 63A IP30
ACCESSORY FOR BASE JAL-KANSI 450 FE
ACCESSORY FOR BASE JAL-KANSI 450 FE
Product code
3426395
In stock
METER BOARD SURGE ARRESTER 3806P63 2T+PR-YJAL 50A IP34
METER BOARD SURGE ARRESTER 3806P63 2T+PR-YJAL 50A IP34
Product code
3426334
In stock
SUBCENTRE FOR WORKSITE MOPSI 32.0123 32A IP44 AL
SUBCENTRE FOR WORKSITE MOPSI 63.1226 63A IP44 AL
METERING PANEL BEAGLE 3406P25+PR X 25A IP34 FE
METERING CENTRE 3806P63 2T+PR JAL 50A IP34 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0223 80A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 125.1113 125A IP44 FE
METER BOARD FLUSH/WALL BOXER 3836 2T-Y V 63A IP30 FE
SUBCENTRE FOR WORKSITE MOPSI 16.0016PV 16A IP44 AL
BASE FOR METER M2 KAUKOLÄMMÖN MITTARIALUSTA
MOUNTING STAY UTU-X BACK TO BACK MOUNTING PLATE
METERING PANEL BEAGLE 3406P25+PR-Y X 25A IP34 FE
METERING PANEL BEAGLE 3406P25+PR-Y X 25A IP34 FE
Product code
3426218
In stock
DATABOX FE POINTER IT-POINTER-500M IP30 FE
GROUP CENTRE SURFACE M POINTER POINTER3415-550M 35A IP30
GROUP CENTRE SURFACE M POINTER POINTER3412-500M 35A IP30
GROUP CENTRE SURFACE M POINTER POINTER3412-500M 35A IP30
Product code
3332372
In stock
METERING PANEL SURGE ARRESTER 3406P25+PR-Y SST 25A IP34
DATABOX FE POINTER IT-POINTER-550M IP30 FE
GROUP CENTRE SURFACE M POINTER IT-POINTER3415-1000M IP30 35A
GROUP CENTRE SURFACE M POINTER IT-POINTER3415-900M 35A IP30 F
DOOR BULLDOG 1200/37
DOOR BULLDOG 1200/37
Product code
3315193
WORK PLACE CENTRE PINSERI 63.0023 63A IP44 FE
WORK PLACE CENTRE PINSERI 80.0123 80A IP44 FE
DISTRIBUTION BOARD FE BASSET 3818M 50A IP34 FE
RECHARGING STATION UTU-X UTUREXR13-HNE-2YE-MOD
DISTRIBUTION BOARD FE BASSET 3818M X 50A IP34 FE
COURTYARD PANEL UTU-X UTUFOXF16-ST-2AV
FLANGE FOR OUTLETS COLLIE MC-MULTIGATE 16
SOCKET OUTLET FLANGE PRL 13-16+11-16
DOOR 1200/45 FE
DOOR 1200/45 FE
Product code
3315900