Herobanner - brändisivulle - Steinel

STEINEL

Steinel soveltaa viittä erilaista tunnistintekniikkaa tuotevalikoimassaan. Tekniikoita yhdistelemällä kiinteistöjen kaikki tunnistintekniset haasteet saadaan ratkaistua. Perusmallien lisäksi saatavana on DALI-, KNX-, IP- ja Bluetooth-alustoihin sopivat ratkaisut. Valikoimassa on myös tunnistinvalaisimia sisä- ja ulkokäyttöön.

Yleisin käytössä oleva tunnistintekniikka, joka perustuu lämpimän, liikkuvan objektin havainnointiin valvonta-alueella. Voidaan hyödyntää ulkotiloissa liiketunnistukseen ja sisätiloissa liike- ja läsnäolotunnistukseen. Enimmäisasennuskorkeus High Bay -malleilla on 14 m. Linssitekniikasta johtuen liikesuunta valvonta-alueella vaikuttaa tunnistusetäisyyteen. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu liiketunnistukseen sisätiloissa, erityisesti auloissa ja käytävillä, enintään neljän metrin korkeudelle asennettuna. iHF-tunnistimet sitä vastoin on tarkoitettu ulkotiloihin, koska niihin asennettu algoritmi poissulkee liikkuvan, mutta paikallaan pysyvän objektin, kuten puun tai pensaan aiheuttamat kytkennät. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu äänitaajuustunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu läsnäolo- ja liiketunnistukseen sisätiloissa ja lukee liikkeen myös esteiden takaa enintään 3,5 metrin korkeudelle asennettuna.

Perustuu videokameratekniikkaan tunnistamalla ihmisen ylävartalon muodon. Tunnistaa myös täysin liikkumattoman ihmisen ja laskee valvonta-alueella olevien ihmisten lukumäärän. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Tunnistaa ihmisen hengityksen kehossa aiheuttamat mikroliikkeet. Soveltuu absoluuttiseen läsnäolotunnistukseen sisätiloissa ja tunnistaa täysin liikkumattoman ihmisen. Tutustu tuotteisiin.

Tutustu myös Hedtecin 3D-valaistusnäyttelyyn.

Logo - Steinel
Product catalog
Availability
Sustainability
New products
Degree of protection (IP)
Colour
Mounting method
Nominal voltage
Material
Creep-under protection
Halogen free
HVAC-control
With remote control
Staircase light controller
Detection angle horizontal
Max. switching power
Max. reach sideways
Forced switch off
Remote operation
Show archived products
416 results
SENSOR LUMINAIRE L 115 S IP44 60W/E27 PLAST AN
FLOODLIGHT XLED ONE XL S IP44 3K AN
FLOODLIGHT LS 300 LED 29,5W 4K IP44 BL
DIMMER SWITCH NIGHTMATIQ AP IP54 ANT
DIMMER SWITCH NIGHTMATIQ PLUS AP IP54 ANT
SENSOR LUMINAIRE L190S SENSOR LIGHT WHITE/ALUMI
MOTION DETECTOR IS130-2 BLACK MOTION DETECTOR
PRESENCE INDICATOR DUAL HF COM1 AP 2000W 36020X3M
OUTDOOR SENSOR LIGHT XSOLAR L-S SILVER
MOTION DETECTOR IS3360 RO DALI 360 IP54 CE WH
MOTION DETECTOR IS345 SQ PF 180 IP54 CE WH
MOTION DETECTOR IS345 RO COM1 180 IP54 CE WH
SENSOR LIGHT L 260 S 9,87W 3000K 703lm INOX
LED SENSOR LIGHT RS D2 S V3 8,8W 3000K 886lmST
SENSOR LUMINAIRE DL VARIO S LED 3K IP54 9,8W SI
SOLAR LIGHT XSOLAR S OL-O ANTHRACITE
SENSOR LUMINAIRE RS PRO P3 S IP54 2188lm 4K
SENSOR LUMINAIRE L 331 S LED IP44 711lm 3K AN
MOTION DETECTOR IS345 SQ KNX V3 IP54 CE WH
PRESENCE INDICATOR TRUE PRESENCE COM 1 UP
PRESENCE INDICATOR TRUE PRESENCE MULTI KNX UP
MOTION DETECTOR HF3360 SQ AP DALI2 360 IP54 WH
MOTION DETECTOR IS 2180-2 180 IP54 ANT
FLOODLIGHT XLED ONE IP44 2050lm 3K AN
SENSOR LUMINAIRE SPOT ONE SENSOR ANT
FLOODLIGHT XLED ONE S IP44 2050 3K AN
SENSOR LUMINAIRE SPOT DUO SENS CONN BLE ANT
FLOODLIGHT XLED ONE XL S IP44 3K WH
FLOODLIGHT LS 150 LED 14,7W 4K IP44 BL
FLOODLIGHT LS 300 LED 29,5W 4K IP44 WH
PRESENCE INDICATOR IR QUATTRO HD-2 COM2 UP WH
PRESENCE INDICATOR IR QUATTRO MICRO COM1 RO DE BL
MOTION DETECTOR KNX IS 345 KNX SQUARE 360 AP BL
MOTION DETECTOR KNX IS 3360 KNX ROUND UP BL
MOVEMENT DETECTOR DETECTOR ISD360 WH
MOTION DETECTOR IS2180-2 WALL DETECTOR WHITE.
MOTION DETECTOR IS2180-2 WALL DETECTOR STEEL