Vanhat palovaroittimet vaihtoon

Uusi pelastuslaki siirtää vastuun palovaroittimista kiinteistön omistajalle vuoden 2026 alusta alkaen. Varoittimien toimitusaikoihin kannattaa varautua jo nyt.

Vaikka vielä on aikaa, palovaroittimia koskeva muutosvuosi lähestyy pikkuhiljaa. Vuoden 2024 alussa voimaan astunut pelastuslaki sallii kahden vuoden siirtymäajan: vuoden 2026 alussa palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy taloyhtiöille.

Asuntojen lisäksi ullakoilla, kellareissa ja porraskäytävissä on varmistettava palovaroittimien toiminta. Myös omakotiasujien ja mökkiläisten on tarkistettava, että varoittimia on riittävästi ja että ne toimivat – hytillisessä veneessä tai matkailuvaunussakaan ei palovaroitin ole turha.

Palovaroitin tulee vaihtaa 5–10 vuoden välein, jotta sitä voidaan pitää luotettavana.

– Asukkaiden paloturvallisuus paranee, kiteyttää kategoriapäällikkö Ulla Vainio Onniselta.

Pelastuslaitos suosittelee vaihtamaan pariston aina esimerkiksi hätänumeropäivänä 11.2., ettei asia unohdu.

Riittävästi varoittimia

Taloyhtiön ja kiinteistön omistajan on huolehdittava, että asunnoissa on riittävästi pakollisia palovaroittimia eli yksi varoitin per jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 neliötä kohden.

– Käytännössä minimivaatimus on riittämätön, sillä olisi hyvä, että palovaroittimia olisi myös kaikissa makuuhuoneissa ja keskeisissä paikoissa, toteaa myynnistä ja markkinoinnista vastaava toimitusjohtaja Veli-Pekka Räty Krift Oy:stä. Yritys on turvallisuusalan agentuuriliike.

Useat varoittimet voidaan myös ketjuttaa johdon avulla tai langattomasti. Näin yhdessä huoneessa varoittava hälytin piippaa muissakin tiloissa.

Akkukäyttöinen suosituin

Palovaroitin on pakollinen jokaisessa asunnossa. Laitteita on monenlaisia ja niiden käyttöikä on maksimissaan kymmenen vuotta.

Asuinrakennuksilla, jotka ovat saaneet rakennusluvan 1.2.2009 jälkeen, on oltava sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet. Lisäksi niissä pitää olla akku- tai paristovarmennus sähkökatkosten varalle. Ennen tätä rakennetuissa asuinrakennuksissa käy myös akku- tai paristokäyttöinen varoitin.

– Pelastuslaitos suosittelee vaihtamaan pariston aina esimerkiksi hätänumeropäivänä 11.2., ettei se unohtuisi. Nykyisin on kuitenkin saatavilla useita malleja, joissa on koko laitteen eliniän kestävä akku tai paristo. Näin ylläpitoon tarvitaan vain puhtaanapito ja säännöllinen testaus, kertoo Vainio.

Rädyn mukaan taloyhtiöt ovatkin kyselleet eniten akkukäyttöisiä palovaroittimia. Ne maksavat hiukan enemmän kuin paristokäyttöiset, mutta toimintavarmuus on parempi. Kymmenen vuoden takuukin kiinnostaa.

Älyä varoittimeen, vaarana myös häkä

Älypalovaroittimia on erilaisia, ne voidaan liittää kotiautomaatiojärjestelmään ja ohjata tietokoneen tai kännykän avulla. Puhelin hälyttää, kun varoitin tunnistaa palon, huomaa laitteen likaantuneen tai kun varoitin yritetään poistaa käytöstä tai peittää. On olemassa myös varoittimia, jotka tulipalon sattuessa katkaisevat virran ennalta määritellyistä sähkölaitteista.

Osa älyvaroittimista vaatii mobiiliyhteyden, osa toimii Digitan ylläpitämässä LoRaWAN-verkossa, jota viranomaisetkin käyttävät.

Rädyn mukaan älypalovaroittimien hyvä puoli on palon nopea havaitseminen useamman tunnistustekniikan ansiosta, vaikka asunnossa ei oltaisi paikalla. Yleistymistä hidastaa kuitenkin hankintahinta, ja kustannuksia lisäävät järjestelmän rakentaminen, maksulliset sovellukset ja ylläpito.

Häkävaroitin ei ole kiinteistön pakollinen varuste, mutta Räty suosittelee sellaisen hankkimista varsinkin, jos talossa on polttoainetoiminen laite tai tulisija. Hajuton häkä on huomaamaton vaaratekijä.

Häkävaroittimia saa erikseen tai yhdistettynä palovaroittimeen. Yhdistelmä on muutaman kympin kalliimpi kuin pelkkä palohälytin, mutta se lisää turvallisuutta.

– Onnisen valikoimissa on myös verkkovirta-, paristo- tai akkukäyttöisiä lämpövaroittimia. Ne soveltuvat esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen, autotalliin ja keittiöön, joissa höyry, kosteus tai ruoanlaitosta aiheutuva käry voi aiheuttaa turhia hälytyksiä. Lämpövaroitin ei sovi ainoaksi varoittimeksi, mutta on hyvä lisä, toteaa Vainio.

Valinnanvaraa riittää

Onniselta löytyy liki sata erilaista, erihintaista palovaroitinta eri valmistajilta. Omakotiasukkaalle laadukkaan palovaroittimen hankinta ei ole ylivoimainen kustannus, mutta taloyhtiöillä voi olla satoja asuntoja, joihin voidaan tarvita tuhansia varoittimia. Lisäksi tulee muistaa, että asennuksellekin tulee varata aikaa. Varoittimet asennetaan paikkaan, jossa esimerkiksi ilmanvaihto, lämmönlähteet tai valaistus eivät aiheuta virhehälytyksiä ja jossa savulla on vapaa kulku varoittimeen.

– Taloyhtiöiden kannattaa olla jo nyt hereillä ja tehdä päätöksiä palovaroittimista hyvissä ajoin. Menekin kasvaessa toimitusajat voivat venyä pitkiksi ja asentajienkin saaminen voi olla hankalaa, korostaa Vainio.

Juttu on julkaistu Onninen-lehdessä 4/2024
Teksti: Tarja Västilä

Tutustu tuotteisiin