Kotimaisuus merkitsee vastuullisuutta

Onninen on teknisen tukkukaupan ainoa merkittävä kotimainen yritys ja markkinajohtaja Suomessa. Kysymme Onnisen toimitusjohtajalta Martti Forssilta, mitä kotimaisuus käytännössä merkitsee nykypäivän toimintaympäristössä.

Martti Forss nostaa aluksi esille kotimaisuuden yhteiskunnalliset merkitykset, vastuullisuuden ja huoltovarmuuden. Onnisen isot paikalliset varastot ja tehokas logistiikkakoneisto pitävät poikkeustilanteissakin osaltaan yhteiskunnan pyöriä pyörimässä.

‒ Kaikki kotimainen yrittäminen vahvistaa yhteiskuntamme toimivuutta. Globalisaatiosta ollaan nyt siirtämässä painopistettä enemmän paikallisuuteen päin. Jos tulee yllättäviä käänteitä, ei tuotteita ehkä saadakaan tänne toiselta puolelta maapalloa yhtä nopeasti kuin ennen.

Vielä jokin aika sitten tukkukaupan ykköstavoitteena oli nopeuttaa varastonkiertoa, pitää varastot pieninä ja panostaa kansainväliseen logistiikkaverkostoon. Nyt tilanne alkaa Forssin mielestä olla päinvastainen.

‒ Meidän pitää miettiä, miten varmistamme asiakkaittemme töiden jatkuvuuden, jos jossakin on laiva poikittain tai pandemia hyydyttää komponenttivalmistuksen. Rakennushankkeessa tuotteen puuttuminen merkitsee sitä, että projekti jää kesken ja tulee kalliiksi. Jos vesijohto puhkeaa kadun alla, se pitää heti korjata. Infran ja talotekniikan pitää toimia. Ilman vettä, ravintoa ja lämpöä yhteiskunta ei pärjää.

Onnisen kotimaisuus hyödyttää yhteiskuntaa myös verotuloina.

‒ Koko K-ryhmän Suomeen maksama yhteisövero oli 180,9 miljoonaa euroa vuodelta 2021. Olen siitä ylpeä. Näinä aikoina on entistä tärkeämpää, että verorahat palautuvat kotimaahan yhteiseen hyvään ja kiertoon. Onninen kantaa tässä kortensa kekoon merkittävänä osana K-ryhmää.

Tutut olosuhteet ja markkinat

Forss kertoo kotimaisuudesta olevan Onnisen asiakkaille etua myös paikallistuntemuksen kautta.

‒ Onniselle tulee helmikuussa 110 vuotta täyteen kokemusta Suomen markkinoilta. Laajan asiakaskuntamme kanssa yhteistyössä toimiessa meille on kertynyt huomattava määrä tietoa ja taitoa. 800 teknistä myyjäämme saavat jatkuvasti tietoa markkinoilta. Osaamme siksi neuvoa uusissakin tilanteissa. Hyviä esimerkkejä ovat juuri nyt ajankohtaiset energiaratkaisut. Onninen on suurin aurinkopaneelien myyjä, ja olemme vahvasti mukana tuulivoimassa sekä sähköautojen lataustekniikassa.

Kotietua tuotevalinnoissa

Onnisen tuotevalikoimassa kotimaisten valmistajien osuus on merkittävä.

‒ Tarjoamme asiakkaillemme paikallisetua myös tuotevalikoiman kautta. Kokemuksesta tiedämme, minkälaiset tuotteet ja ratkaisut sopivat ilmastollisiin olosuhteisiimme ja rakentamisen sekä asumisen kulttuuriimme. Onneksi toimialalla on vielä erittäin paljon suomalaisia valmistajia. Viime aikoina on havahduttu siihen, että paikallisella valmistuksella on etunsa. Isona toimijana meillä on myös resursseja auditoida tavarantoimittajia, eli varmistaa laatu ja vastuullinen toiminta, sanoo Forss.

Lähellä asiakasta paikallisesti

Onnisella on alansa ylivoimaisesti suurin palveluverkosto Suomessa.

‒ 55 myymälää kautta maan tarkoittaa asiakkaillemme sitä, että olemme lähellä heitä. Noutomatkat ovat lyhyitä. Investoimme jatkuvasti paikalliseen varastointiin. Hyvinkäälle rakentuu parhaillaan uusi 80 000 neliömetrin logistiikkakeskus.

Isot volyymit ovat hyvä asia myös logistiikan vastuullisuuden kannalta. Sadat päivittäin liikkuvat jakeluautot eivät ajele puolityhjinä. Toiminnassa ja kuljetuksissa edetään koko K-ryhmän hiilineutraaliustavoitteiden mukaisesti.

‒ Sähköiset jakeluautot ovat jo liikenteessä pääkaupunkiseudulla, Forss muistuttaa.

7X KOTIMAINEN ONNINEN

1. Onninen työllistää Suomessa noin 1 200 henkilöä.

Henkilökuntaa on 47 paikkakunnalla. Onnisen eteläisin toimipaikka on Raaseporissa, pohjoisin Rovaniemellä, läntisin Maarianhaminassa ja itäisin Joensuussa.

2. Laajat laatu- ja ympäristöjärjestelmät varmistavat luotettavuuden.

Kotimaisuus merkitsee pitkäjänteistä ja luotettavaa toimintaa. Onnisella on ISO 9001 -sertifioitu laatujärjestelmä ja ISO 14001 -sertifioitu ympäristöjärjestelmä. Onnisella on myös ISO 45001 -sertifioitu työterveys- ja -turvallisuusjärjestelmä.

3. Toimimme lähellä asiakasta kautta Suomen.

Meillä on 55 Onninen Express -myymälää. Myymälät palvelevat yritysasiakkaita ympäri Suomen. Myymälöissä on LVI-, sähkö-, kylmä- ja energia-alan tuotteita.

4. Onninen on 109-vuotias suomalainen yritys.

Alfred Onninen perusti yrityksen Turussa vuonna 1913. Tänä päivänä Onninen on osa K-ryhmää. Pitkä kokemus kotimaisesta rakentamisesta on hankittu yhteistyössä asiakkaittemme kanssa.

5. Kuljemme kohti hiilineutraaliutta.

Toimimme lähellä asiakkaitamme, pystymme pitämään kuljetusten päästöt pieninä. Kalustomme käyttävät muun muassa sähköä ja biokaasua. Optimoimme kuljetuksia ja tuotteiden virtaa asiakkaidemme puolesta ja vähennämme yhdessä hiilijalanjälkeä.

6. Toimintaamme ohjaa vahva asiakaslähtöisyys.

Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja asiakaspalvelun jatkuva kehittäminen ovat meille tärkeitä. Helpotamme asiakkaittemme arkea digitaalisilla palveluilla ja tarjoamme kotimaista asiantuntijuutta. Teknisessä myynnissämme ja Onninen Express -myymälöissä tunnetaan paikalliset tarpeet.

7. Toimimme vastuullisesti.

Kotimaisuus on meille myös vastuullisuutta ja edistämme vastuullisia ratkaisuja muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Maksamme verot Suomeen ja olemme omalta osaltamme tekemässä Suomesta parempaa asuinympäristöä. Kotimaisena toimijana pystymme toimittamaan tuotteita ja ratkaisuja huoltovarmuuden ja Suomen kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi.

*Juttu julkaistu alun perin Onnisen asiakaslehdessä 6/2022. *

Lähin Onninen Express -myymälä?